Kasteen teologia - Jumalan lahja ihmiselle
Kaste ei ole vain perheen iloinen juhla, vaan kasteella on myös valtava hengellinen sisältö. Siksi on itsestään selvää, että seurakunnan pääjuhlassa, messussa, rukoillaan nimeltä mainiten jokaisen kastetun puolesta. Tavallisimmin kastetun puolesta rukoillaan kotikirkossa kastetta seuraavan sunnuntain messussa klo 10. Viikonloppuna kastettujen puolesta rukoillaan seuraavan viikonlopun sunnuntaina.
Kasteen perustana Jeesuksen käsky
Kaste perustuu Jeesuksen käskyyn: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti". (Matt. 28:18-20)
Seurakunta noudattaa tätä käskyä kastaessaan. Myös vanhemmat ja kummit toteuttavat Jeesuksen käskyä tuodessaan lapsensa kasteelle.
Kasteessa kastettavasta tulee seurakunnan jäsen, Jumalan lapsi. Hänet liitetään Jeesuksen seuraajien joukkoon.
Vanhempien ja kummien opetustehtävä
Kasteesta alkaa uusi elämä seurakunnan jäsenenä. Vanhemmilla ja kummeilla on erityinen tehtävä ohjata kastettua lasta seurakunnan jäsenenä. Iltarukouksen opettaminen on sitä perusopetusta. Kotien rukouskirjasta löytyy monia rukouksia. Vanhemmat ja muut läheiset voivat ohjata kasvavaa lastaan myös sinne, missä seurakunta kokoontuu. Pyhäkoulut, päiväkerhot, perhekirkot voivat olla yhtenä osana tätä kasvatustyötä.
Seurakunnan jäsenen oikeudet
Kastettuna lapsi on heti täysivaltainen seurakunnan jäsen, vaikka jotkut oikeudet, esim. äänioikeus tai vaalikelpoisuus tulee vasta iän myötä ja kummiksi pääsee vasta konfirmaation jälkeen. Häntä kutsutaan seurakunnan kerhoihin ja tapahtumiin, aikanaan myös rippikouluun. Yhdessä vanhempien kanssa lapsi voi myös osallistua ehtoolliselle sen jälkeen kun vanhemmat ovat keskustelleet hänen kanssaan ehtoollisen merkityksestä.
Kaste aloittaa lapsen taipaleen kristittynä, mutta kristittynä kasvaminen on koko elämän mittainen matka. Raamatusta löytyvän kastekäskyn mukaisesti Jumala lupaa olla omiensa kanssa kaikki päivät maailman loppuun asti. Kerran saatu kaste kantaa läpi elämän.