|
Espoo-päivänä 27.8. järjestetyt kaksi kävelykierrosta tuomiokirkon hautausmaalla kiinnostivat espoolaisia. Hautausmaan historiaan tutustui 160 osallistujaa. Oppaana toimi Maijaliisa Kaistila. « Takaisin Taivaallisen hyvät taukopaikatEsse Yhteistä "taivaallisille taukopaikoille" on se, että niissä on mahdollisuus levolliseen ja toisenlaiseen taukoon. Taukopaikat sopivat koko perheelle. Tietoa taivaallisista taukopaikoista kerätään palvelun käyttäjiltä. Käyttäjät voivat lisätä palveluun parhaiksi kokemiaan taukopaikkoja. Palvelu listaa ravintoloita, kahviloita, hotelleja ja muita majoituksia. Myös maatilaa, suoramyyntipaikkaa tai uimarantaa voi suositella. Kesäkuun aikana suosituksensa antaneet osallistuvat kilpailuun. Vinkkejä voi antaa kilpailun päättymisen jälkeenkin. Palvelu sisältää kiinnostavia tietoja eri paikkakunnilta ja siihen liittyy Google mapsiin perustuva karttapalvelu. Tiekirkot löytyvät myös osoitteesta www.tiekirkot.fi. Tiekirkot ovat luterilaisia ja ortodoksisia kirkkoja, jotka avaavat ovensa kesäkuukausiksi. Kirkot ovat yleisimmin avoinna 10.6.-20.8. Tiekirkot sijaitsevat pääteiden läheisyydessä ja kuuluvat paikkakuntansa tärkeimpiin nähtävyyksiin.
Julkaistu sivustolla Esse |
Julkaistu etusivulla Julkaistu etusivulla Julkaistu etusivulla Julkaistu etusivulla Julkaistu etusivulla |