Mikä on rippikoulu?

Rippikoulu on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Rippikoulun tarkoituksena on opettaa perusasioita siitä uskosta, johon rippikoululainen on kastettu tai kastetaan.

Rippikoulu kestää yhteensä n. puoli vuotta. Siihen sisältyy seurakunnan toimintaan osallistumista, ryhmän yhteisiä työskentelyitä sekä leiri tai kaupunkijakso. Rippikoulun päätteeksi vietetään konfirmaatiota.

Rippikouluopetusta voidaan antaa monin eri tavoin. Rippikoulu on kaikille mahdollinen!

Katso myös "Usein kysyttyä" -otsikon alta lisää tietoa.

 

 

 

 

 

Lisää perustietoa rippikoulusta löytyy kirkon sivuilta klikkaamalla tästä.

Rippikoulu pähkinänkuoressa

Rippikoulu kestää yhteensä puoli vuotta. Siinä ajassa osallistut seurakunnan toimintaan, tutustut ryhmääsi ja osallistut opetukseen. Rippikouluun kuuluu yleensä yksi tiivis jakso. Useimmiten se on leiri, mutta se voi yhtä hyvin olla myös rippikoulu kaupungissa. Tämä rippikoulun intensiivinen vaihe on  tiivistä yhdessäoloa ja tekemistä.

Riparilla pohdimme yhdessä ja erikseen elämää, uskoa ja rukousta. Etsimme yhdessä hyviä eväitä elämään. Vietämme erilaisia hetkiä yhdessä: laulamme, pelaamme, saunomme, olemme ulkona ja teemme kaikkea maan ja taivaan välillä.

Rippikoulun huipentaa ja käytännössä usein päättää konfirmaatio. Konfirmaatiossa saat tunnustaa uskosi, käyt ehtoollisella, seurakunta rukoilee puolestasi ja sinut siunataan elämän matkalle.

Rippikoulu perustuu Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyyn. Riparin tehtävänä on auttaa sinua ymmärtämään uskoa, johon sinut on kastettu.

 Rippikoulu on vain kerran elämässä.

 

 

 

Katso myös "Usein kysyttyä" -otsikon alta lisää tietoa.
Lisää perustietoa rippikoulusta löytyy kirkon sivuilta klikkaamalla tästä.