Riparin ulkoläksyjä kannattaa opetella heti rippikoulun alussa. Silloin jää esimerkiksi leirillä enempi aikaa muille puuhille. Ulkoläksyt löydät tästä alta. Voit myös klikata itsesi viereisestä kuvasta fleim.fi -sivuille, josta voit ladata ulkoläksyt Mp3-soittimeen. (Lisää pelejä vasemmalta otsikosta "pelit".)

Espoon seurakunnissa ulkoa opetellaan nämä. Fleim -sivuilla on myös rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö. Nekin ovat tärkeitä, mutta alla olevat kuusi riittävät.

Jos sinulla on jokin diagnosoitu oppimishäiriö, joka vaikeuttaa ulkoläksyjen suorittamista, kannattaa siitä keskustella mahdollisimman varhain oman rippikouluohjaajan kanssa ja sopia, miten ulkoläksyjen suoritus onnistuu.

Tästä klikkaamalla saat lisää tietoa, miksi rippikoulussa on ulkoläksyjä.

Apostolinen uskontunustus
Kymmenen käskyä
Isä meidän -rukous
Herran siunaus
Pienoisevankeliumi
Kaste- ja lähetyskäsky

 

Apostolinen uskontunnustus

Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan  eläviä ja kuolleita,ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.

Kymmenen käskyä (2.Moos 20:2-17 ; 5. Moos 5:6-21)

    1.   Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia. 
    2.   Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä. 
    3.   Pyhitä lepopäivä.  
    4.   Kunnioita isääsi ja äitiäsi. 
    5.   Älä tapa. 
    6.   Älä tee aviorikosta. 
    7.   Älä varasta. 
    8.   Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. 
    9.   Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta. 
   10.  Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

Isä meidän –rukous (Matt 6:9-13 )

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Herran siunaus (4 Moos 6:24-26)

Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Pienoisevankeliumi (Joh. 3:16.)

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan  Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoon, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.

Kaste- ja lähetyskäsky  (Matt.28:18-20.)

Jeesus sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”