Kynttilähartaus kotona

Rukoushetken ajaksi voidaan sytyttää kynttilä. Kun tekstissä on (+) –merkki, esilukija voi tehdä ristinmerkin kädellään.

1. Virsi

Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 243, 244, 555 tai 631.

2. Johdanto (esilukija lausuu)

Alkusiunaus: Isän ja (+) Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Johdantosanat: Jeesus sanoo: "Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet." (Ilm. 1:18.)

3. Psalmi 23

Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.

Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.

Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.
Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen.

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

4. Raamatunluku (Raamatunlukua voi seurata hiljainen mietiskely)

Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä.

Täällä ollessamme me huokailemme ja kaipaamme päästä pukeutumaan taivaalliseen asuumme, sillä sitten kun olemme pukeutuneet siihen, emme jää alastomiksi.

Me, jotka vielä asumme tässä majassamme, huokailemme ahdistuneina. Emme haluaisi riisuutua vaan pukeutua uuteen asuun, niin että elämä kätkisi sisäänsä sen, mikä on kuolevaista.

Juuri tähän Jumala on valmistanut meidät, ja vakuudeksi hän on antanut meille Hengen.
(2. Kor. 5:1–5)

(5. Puhe, hiljainen mietiskely)

6. Rukous (rukous voi olla myös vapaamuotoinen)

Rakas taivaallinen Isä. Uskomme NN:n sinun käsiisi. Me kiitämme sinua yhteisistä vuosista ja kaikesta, mitä hän oli meille. Jumala, Sinun sanasi vakuuttaa, että sinä tiedät, mitä me kaipaamme. Huokauksemmekin tulevat sinun korviisi. Tähän lupaukseen luottaen pyydämme: kuule nyt myös hiljainen rukouksemme (hetken hiljaisuus).

Jeesus Kristus, Vapahtajamme. Sinuun me nostamme katseemme. Armahda meitä ja anna meille iankaikkisen elämän toivo. Älä hylkää meitä vaan vie meidät ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään.

Armollinen Jumala, kuule meitä, kun nyt yhdessä rukoilemme, niin kuin Jeesus on meitä opettanut:

7. Isä meidän (rukous lausutaan yhteen ääneen)

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

8. Siunaus

Siunatkoon meitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä ja (+) Poika ja Pyhä Henki. Aamen.

TAI
Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan. Isän ja (+) Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

9. Virsi

Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 30, 377 tai 517.

Virsikirja netissä