PIENRYHMÄRIPPIKOULU
Espoon tuomiokirkkoseurakunta toteuttaa pienryhmärippikoulun 6.-11.8.2012 Auroran kappelissa. Konfirmaatio on 12.8.2012 klo 12 Auroran kappelissa. Ryhmä on tarkoitettu niille nuorille, joiden on vaikea oppia normaalilla tavalla sekä lievästi kehitysvammaisille. Tässä rippikoulussa opetus ja yhteinen tekeminen ovat monimuotoisia, kuten leiririppikoulussakin. Erona leirimuotoiseen rippikouluun on lähinnä se, että illaksi ja yöksi mennään aina kotiin.
Kiinnostuksesta pienryhmärippikouluun tulee ilmoittaa 30.10.2011 mennessä oheisella lomakkeella (II). Ryhmään pääseminen ratkeaa vasta, kun kiinnostuneiden kokonaismäärä ja heidän tuen tarpeensa ovat selvillä. Rippikoulujen ryhmäjako tapahtuu marraskuun aikana. Tarvittaessa olemme yhteydessä teihin selvittäessämme nuoren edellytyksiä osallistua tähän rippikouluun. Edellytykset liittyvät ennen kaikkea turvallisuuteen. Rippikoulun hinta on 35 €. Maksusta on mahdollista anoa vapautusta taloudellisin perustein.
Tiedustelut: nuorisotyönohjaaja Tarja Rae, tarja.rae(at)evl.fi, p. 8050 3918
Lähdemme siitä, että rippikoulu toteutuu kaikille halukkaille. Rippikoulun muodon ja
ajankohdan suhteen saatamme joutua neuvottelemaan. Jos teillä on rippikouluun
osallistumisen suhteen muita toiveita ja odotuksia, kertokaa sekin meille.
Huomaattehan, että lokakuun alkupuolella tulee postissa kaikille vuonna 1997 syntyneille
kirkon jäsenille kotiseurakunnasta kutsukirje rippikouluun. Jos ilmoitatte nuorenne oheisella lomakkeella tähän rippikouluun, teidän ei tarvitse ilmoittautua enää erikseen.