Hiljaisuuden retriitit opettajille
Opettajaretriitit järjestetään Espoon kaupungin, seurakuntayhtymän ja paikallisseurakuntien yhteistyönä. Retriiteillä tuemme opettajien työssä jaksamista.
Retriitteihin voivat osallistua kaikki Espoon kaupungin peruskouluissa ja lukioissa toimivat opettajat. Etusijalla ovat ensikertalaiset ja vuorossa olevan seurakunnan alueella toimivat. Asuinpaikalla ei ole väliä. Seurakuntayhtymä kustantaa retriitin järjestelyt sekä osallistujien täysihoidon. Aikaisemmin kaupunki maksoi yhteisistä varoista opettajan sijaisen perjantaipäivälle, mutta nykyään vastuu tästä on siirtynyt koulujen rehtoreille. Osallistujat hoitavat itse kyydin retriittipaikkaan.
Retriitti kestää torstaista klo 16 lauantaihin klo 15.* Tähän jaksoon osallistuja sitoutuu. Retriitti sisältää lepoa ja hiljaisuutta, yhteisiä rukoushetkiä kappelissa, kiireettömiä aterioita, aikaa ulkoiluun ja lueskeluun. Jokaisella on oma huone käytössään. Retriitin ohjelmasta vastaa kaksi koulutettua retriitinohjaajaa, joilta voi halutessaan varata myös keskusteluaikoja.
Tulevat retriitit
Espoon tuomiokirkkoseurakunta to19.- la 21.4.2012 Hilan kurssikeskus
*Tapiola ja Leppävaara to 11.- la 13.10.2012 Velskolan kartano
*Olari ja Espoonlahti to 18.- la 20.10.2012 Velskolan kartano
* Espoon kaupungin uudesta linjauksesta johtuen syksystä 2012 alkaen retriitit alkavat vasta perjantaisin. Syksyn päivämäärät muuttunevat siis päivällä eteenpäin sikäli kun uudet leirikeskusvaraukset saadaan vahvistettua.
Ilmoittautumiset yst.toimisto.espoo@evl.fi (nimi, koulu, yhteystiedot, aiempi retriittikokemus, erityisruokavalio) viimeistään kuukautta ennen retriittiä
Tiedustelut toimistonhoitaja Hannele Myllymäki (09) 8050 2338 tai kasvatustyön pastori Antti Siukonen (09) 8050 2333 etunimi.sukunimi@evl.fi