Muistomerkkisuunnitelma 

Ennen muistomerkin valmistamista ja pystyttämistä on laadittava muistomerkkisuunnitelma. Suunnitelmalomakkeita ja hautamuistomerkkioppaita saa yhtymän viraston hautatoimistosta. Ohjeet ovat hautausmaakohtaisia. Lisätietoa ohjeista saa myös hautausmaiden puutarhureilta ja työnjohtajilta (yhteystiedot -kohta).

Suunnitelmasta tulee ilmetä muistomerkin muoto, materiaali, mitat, pintakäsittely ja tekstin sisältö. Suunnitelman tulee olla hautaoikeuden haltijan tai hänen valtuuttamansa henkilön allekirjoittama. Valtakirja toimitetaan muistomerkkisuunnitelman liitteenä. Ilman valtakirjaa tulleita suunnitelmia ei voida hyväksyä. Lisäksi hautapaikkaan/hautaamiseen liittyvät laskut tulee olla maksettuna.

Muistomerkkisuunnitelma toimitetaan hyväksyttäväksi yhtymän viraston hautatoimistoon kahtena kappaleena. Käsittelyn jälkeen muistomerkkisuunnitelman toinen kappale palautetaan lähettäjälle joko hyväksyttynä tai luvan edellyttämin huomautuksin.

Jos määräyksistä halutaan poiketa tai haltija on tyytymätön käsittelyssä muistomerkkisuunnitelmaan tehtyihin muutoksiin, voidaan asia saattaa Espoon seurakuntien kiiteistöasiainjohtokunnan käsiteltäväksi. 

Tilapäisistä muistomerkeistä ei tarvitse laatia suunnitelmaa.

Hautamuistomerkin suunnittelulomake avautuu tästä linkistä: Hautamuistomerkin suunnittelulomake