Jumala
Kristityt uskovat yhteen Jumalaan. Jumala on yksi, mutta hänellä on kolme persoonaa, joilla hän tekee itsensä tunnetuksi. Jumala on kolmiyhteinen: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kaikki Jumalan persoonat ovat yhtä samaa olemusta ja toimivat yhdessä.
Perinteisesti on kuitenkin ajateltu, että jokaisella Jumalan persoonalla on erityinen tehtävä ja vaikutus. Esimerkiksi Isä Luojana, Poika eli Jeesus Pelastajana ja Pyhä Henki Pyhittäjänä ja elämän ylläpitäjänä.
Miksi nämä ”määritelmät”? Ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikana tuli erityinen tarve kuvata, kuka on Jumala, johon kristityt uskovat. Liikkeellä oli hyvin monenlaisia tulkintoja ja tarvittiin oppi, johon voidaan sitoutua.
Edellä mainittua ei pidä ajatella mekaanisena logiikan kaavana. Kysymys on ”uskon logiikasta.” Jumalan olemus on monella tavoin ihmiselle salattu. Raamatussa Jumala kuitenkin ilmoittaa itsensä ja sen tähden meidän tulee puhua Jumalasta.