Hautajaisista sopiminen on vainajan lähiomaisten tehtävä. Hautajaiset muodostuvat siunaustoimituksesta ja muistotilaisuudesta. Vainajan siunaaminen voidaan toimittaa vaikkei hautauslupaa olisikaan vielä varmistettu. Omaiset voivat hoitaa itse asioista sopimisen tai antaa ne hautaustoimiston hoidettavaksi. Myös kirkkoon kuulumaton voidaan siunata hautaan, jos omaiset sitä pyytävät.
Seurakunnan kanssa sovitaan siunaamisen ajankohta ja paikka, siunauksen toimittava pappi ja kanttori, sanomakellojen soitto sekä vainajan muistaminen jumalanpalveluksessa. Seurakunnalta voi tiedustella myös muistotilaisuuspaikkaa. Seurakuntayhtymän hautatoimiston kanssa sovitaan hautapaikka Espoon hautausmaille haudattavalle arkulle tai uurnalle sekä uurnanhaku- tai uurnanlaskupäivä.
Mikäli omaiset haluavat hyvästellä poismenneen läheisensä ennen hautaan siunausta, on tästä sovittava etukäteen, mieluiten samassa yhteydessä muiden hautausjärjestelyjen kanssa.
Yksityisen hautaustoimiston kanssa tulee sopia muun muassa vainajan kuljettamisesta ja arkusta sekä uurnahautauksissa uurnasta. Omainen voi halutessaan hankkia muistomerkin esim. hautaustoimiston tai kiviliikkeen kautta. Lisäksi mahdollisista kukkalaitteista tai kukista voi sopia hautaustoimiston tai kukkakaupan kanssa.
Mikäli haluat asioida puhelimitse ota yhteyttä siunaustilaisuuden sopimiseksi vainajan kotiseurakuntaan tai seurakuntayhtymän hautatoimistoon.
Hautajaisiin liittyvää tietoa löytyy myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sivuilta.