Pyhän Nikolauksen kirkko Hatsinassa
Hatsinan seurakunnan Pyhän Nikolauksen kirkko on rakennettu 1828. Jo aiemmin samalla paikalla sijaitsi pieni puukirkko.
Tyyliltään klassisen Pyhän Nikolauksen eli Hatsinan kirkon ovat suunnitelleet arkkitehdit D. Kvadri Italiasta ja A. Baikov Venäjältä. Rakennusmateriaalina on käytetty kalkkikiveä.
Aluksi Pyhän Nikolauksen kirkko toimi luterilaisten ja katolisten yhteisenä kirkkona. Kirkko suljettiin 1938 ja se muutettiin varastoksi. Sodan jälkeen tilassa pidettiin lasten urheilukoulua. Vielä 1990-luvun alussa kirkkosali toimi voimistelusalina.
Talkooapua ystäviltä
Kirkko palautettiin seurakunnalle 1994. Uudelleen käyttöön rakennus vihittiin pääsiäisenä 1995 vuoden kestäneen remontin jälkeen.
Korjaustyön kustannuksiin ja talkoisiin osallistui suomalaisia ja amerikkalaisia Hatsinan kirkon ystäviä. Kirkon korjausprojekti oli Inkerin kirkon, Hatsinan seurakunnan ja silloisen Espoon rovastikunnan yhteishanke. Myös monet Hatsinan seurakuntalaiset osallistuivat projektiin. Tuolloin seurakunnassa oli toistatuhatta jäsentä.
Alttaritaulu on nimeltään ”Minä olen ylösnousemus ja elämä”. Öljyvärimaalaus on Lahdessa asuvan graafikko, kuvataiteilija Eila Blom-Niemisen (s.1941) käsialaa. Taiteilija lahjoitti teoksen kirkolle 2005. Hatsinan seurakunnan historiassa alttaritaulu on järjestyksessään kolmas.
Kirkkosalin on alttariseinälle sijoitettu apostoli Paavalia ja Pietaria esittävät puupatsaat. Ne ovat kopio erään pietarilaisen kirkon patsaista. Veistokset on tehty Hatsinassa.
Hatsinan kirkon kuoroparveke on arkkitehti Pentti Kärjen suunnittelema.
Hatsinan seurakunta on muun muassa Espoon tuomiorovastikunnan ja Tapiolan rovastikunnan ystävyysseurakunta. Yhteyksiä Hatsinaan ovat ylläpitäneet esimerkiksi yhteiset kirkkoneuvostot.
eha2007