Yhteyden ateria

Ehtoollinen on  yhteyden ateria (lat. Communio). Me olemme yhteydessä Kristukseen, hän antaa leivässä ja viinissä meille itsensä. Samalla olemme yhteydessä toinen toiseemme. Polvistumme vierekkäin Herran pöytään. Ajallisen elämän erot (ikä, sukupuoli, asema jne) menettävät merkityksensä. Vierekkäin polvistuneena Herran edessä me saamme saman ravinnon. Salatulla tavalla yhteyden näköala avautuu myös perille päässeiden riemuitsevaan seurakuntaan.

Kristus itse rohkaisee arkaa, uskossaan epävarmaa: Tulkaa, ottakaa vastaan Kristuksen ruumis, tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä.

Tapiolan kirkossa noudatetaan jatkuvan ehtoollispöydän käytäntöä.  Ehtoollisen saatuaan ehtoollisvieras hiljaisen kiitosrukousen jälkeen jättää paikkansa seuraavalla. Näin muodostuu yksi yhtenäinen pöytä, jossa kaikki ovat osallisia. Kaiteiden väliin jäävä kaiteeton osa on erityisen sopiva paikka niille ehtoollisvieraille, jotka eivät voi polvistua. Tarvittaessa ehtoollinen jaetaan myös kirkon etupenkkiin. (Ehtoollisen jakamisesta tarkemmin

"Kastettu lapsi, jolle on opetettu ehtoollisen merkitystä, saa osallistua ehtoolliseen yhdessä vanhempiensa tai mun hänen kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivat konfirmoidun kirkon jäsenen kanssa". (KJ 2:11). Käytännössä leivänjakaja kysyy lapsen seurassa olevalta aikuiselta, nauttiiko lapsi ehtoollisen vai siunataanko hänet. Lapselle ehtoollisleipä kastetaan viiniin, hän saa leivän ja viinin yhdessä. Lapsen kanssa on syytä keskustella asiasta ennen ensimmäistä ehtoollista. 

Konfirmaatio antaa oikeuden osallistua itsenäisesti ehtoolliselle.