Kansainvälinen diakonia
Maailmalla on monet kasvot. 15-vuotiaan brasilialaisnuoren silmin se saattaa näyttää aivan toisenlaiselta kuin 15-vuotiaan suomalaisen.
Ja kuitenkin: samat perusasiat yhdistävät meitä. Tarvitsemme elääksemme ja hyvin voidaksemme ruokaa ja puhdasta vettä, läheisiä ihmisiä, mahdollisuuden käydä koulua ja saada ystäviä. Tarvitsemme arjen pieniä ihmeitä ja uskoa tulevaisuuteen.
Diakonia on lähimmäisestä välittämistä, kirkon ja kristittyjen palvelustyötä, jonka tarkoituksena on auttaa erityisesti niitä, jotka ovat kaikkein eniten avun tarpeessa. Tämän vuoksi diakonia on myös kansainvälistä diakoniaa, yhteistä vastuuta kaukaisen lähimmäisen kanssa.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien kanava kansainvälisen diakonian ja kirkkojen välisen avun toteuttamiseksi.
Tapiolassa kansainvälinen diakonia toteutuu vuosittain Yhteisvastuukeräyksen, Äiti Teresa -piirin sekä Vastuuviikon viettämisen kautta.
Yhteisvastuukeräys on konkreettinen ja perinteinen toimintamuoto, jonka avulla voidaan puhua yhteiskunnallisista oikeudenmukaisuuksista. Yhteisvastuukeräyksessä voi konkreettisesti auttaa lähimmäisiä niin lähellä kuin kaukana. Keräys toteutetaan ovelta ovelle -listakeräyksenä ja lipaskeräyksinä sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia, konsertteja, myyjäisiä jne.
Äiti Teresa -piiri on paikka, jossa voi tehdä käsitöitä, kutoa mattoa tai neuloa villalangoista peittoja lähetettäväksi Emmaus-liikkeen kautta Kalkuttaan Äiti Teresa -taloihin. Piiri osallistuu myös moniin kirkolla järjestettäviin myyjäisiin ja ohjaa niistä saadut varat kansainväliseen diakoniaan.
Vastuuviikko on lokakuussa vietettävä kirkkojen kansainvälisyyskasvatuksen viikko.
Katso myös:
Pelasta maailma
Changemaker