Veteraanipäivänä
Pienen torpan poika, Kalle, oli päässyt talon rengiksi. Työ ja toimeentulo oli turvattu vaikkapa koko elämän ajaksi. Naapuritaloon tuli piiaksi puusepän tytär Jenny, erityisen mukava tyttö.
Asiat olivat edenneet suotuisasti ja jo alkuaan aika pienen torpan tiloista oli lohkaistu parin hehtaarin alue ja sille nyt rakennettiin kotia. Pari lehmää voisi ottaa ja jos Kalle kävisi talon töissä ja Jenny hoitaisi karjan ja kodin, niin siinä pärjättäisiin.
Häitä vietettiin 30.9.1939.
Kun kävi kutsu armeijan ylimääräisiin harjoituksiin, oli uudessa kodissa katto päällä ja seinät pystyssä. Onneksi Kallen setä oli kirvesmies ja jo niin vanha, ettei tarvinnut lähteä harjoituksiin. Hiljalleen talo valmistui.
Mutta epävarmuus oli suuri. Kirjeitä toki kulki ja toivo eli.
Summajoen taisteluissa 4.2.1940 kranaatti kuitenkin räjähti lähellä. Vasen jalka katkesi polven alapuolelta ja oikeaankin jalkaan tuli pohkeeseen iso haava. Pienempiä sirpaleita eri puolille. Henkseleistä itse tehty kiristysside pysäytti verenvuodon ja ihmeellisellä tavalla järjestynyt kuljetus rintaman taakse piti toivon yllä.
Juna toi Poriin sotilassairaalaan. Mutta veren suuri hukka hidasti toipumista. Lääkärin ääneen lausuma toive avasi tietä eteenpäin: ”Kun saisi jostakin oikeata kermaa”. Ja sitä toki talosta haavoittuneelle rengille löytyi ja Jenny vei arvokkaan lastin puolisonsa pelastamiseksi.
Arkeen palautuminen oli pitkä ja kivulloinen. Proteesit eivät sopineet raskaisiin maatöihin. Onneksi kylän puuseppä teki vanerista suoran tötterön, joka sai toimia jalkana niin metsätöissä talvella kuin heinätöissä kesällä. Erilaisiin koneisiin tehtiin apuvälineitä, jotta yksijalkainen mies saattoi niitä käyttää. Alkuaikojen pahimpia asioita olivat öiset painajaiset jotka erityisesti liittyivät vastasyntyneen lapsen turvallisuuteen. Säätilojen vaihtelut aiheuttivat repivän säryn ja hota -pulveri tuli kovin tutuksi.
Kalle ei paljon kertoillut sodasta. Ei hän ollut sinne halunnut, mutta se tehtävä oli hänelle tullut ja pikakivääriampujana oli pitänyt tehdä se mitä käskettiin. Ei hän vihollista vihannut eikä haavoittumisestaan heitä syyttänyt. Mutta siihen suuntaan hän ei kuitenkaan halunnut retkelle: ”Kerran yritin mennä, mutta oli huono vastaanotto”.
Aikanaan perheeseen syntyi kolme poikaa. Puutarhan perunat ja porkkanat, pari lehmää, muutama kana ja joskus sika tai pari antoi perheelle perusruoan. Metsätilkusta saatiin puut lämmitykseen ja Jenny oli taitava ompelemaan ja parsimaan. Asiat olivat hyvin. Sunnuntaisin käytiin kirkossa. Kirkonpenkissä Kalle viereen jäi pieni tyhjä tila, kun puujalka ei taipunut, vaan se piti pitää vinottain penkillä.
Lapset saivat kodista hyvät eväät elämää varten. Usko Jumalaan ja toisen ihmisen kunnioittaminen. Työtä opittiin tekemään ja apua tarvitsevaa auttamaan. Niillä eväillä Jennyt ja Kalle olivat oman elämänsä eläneet ja sen perinnön he lapsilleen antoivat. Kiitos.
Pekka Kiviranta