Espoon seurakunnasta Leppävaaran seurakunnaksi

Leppävaaran seurakunta on n. 26 500 leppävaaralaisen kotiseurakunta. Seurakunnan alueeseen kuuluu Leppävaaran keskustan lisäksi Perkkaa, osa Mäkkylää, Lintuvaara, Karakallio, Rastaspuisto, Kilo, Friisinmäki ja osa Laajalahtea.

Seurakunnassa on noin 65 työntekijää ja kirkkoherrana on Kalervo Salo.

Leppävaaran seurakunta on perustettu 1.1.1964. Tätä ennen seurakunta kuului Espoon suomalaiseen seurakuntaan.

Espoon seurakunnan voidaan katsoa itsenäistyneen 1490-luvun alussa. Tätä ennen Espoo kuului Kirkkonummen seurakuntaan.

Yhtenäinen Espoon seurakunta jaettiin ensimmäisen kerran 1950, jolloin Espoon suomalainen ja ruotsalainen seurakunta erotettiin toisistaan.

1950-luvulla suomalaisen seurakunnan väkiluku kasvoi voimakkaasti kun mm. Tapiolan ja Otaniemen alueet rakennettiin ja asutettiin. Tapiolan seurakunta erotetiin omaksi seurakunnakseen 1959. Vuoden 1964 alusta jäljelle jäänyt alue jaettiin kolmeen seurakuntaan: Kanta-Espoon, Etelä-Espoon ja Leppävaaran seurakuntiin.

Etelä-Espoon seurakunta jakautui kymmenen vuotta myöhemmin 1974 Olarin ja Kivenlahden seurakuntiin. Vuonna 1979 Kivenlahden seurakunnan nimi muutettiin Espoonlahden seurakunnaksi.

lähde:
Eeva Ojanen: Espoon seurakuntahistoria. 1990.