Kihlaus

Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet. Avioliittolaki ei edellytä sormusten vaihtamista eikä kihlauksen julkistamista. Asia on edelleen lähinnä kahden kauppa.

Avioliiton esteiden tutkinta

Ennen vihkimistä kihlautuneiden on pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa yhdessä joko miehen tai naisen väestörekisterin pitäjältä. Aiemmin puhuttiin kuulutuksista.
Avioliiton esteiden tutkinta hoidetaan oman seurakunnan kirkkoherranvirastossa.
 
Kihlakumppanit täyttävät lomakkeen, jossa he vakuuttavat, ettei heillä ole sukulaisuuteen perustuvia avioliiton esteitä sekä ilmoittavat aikaisemmat avioliittonsa.

Jos kihlakumppanit eivät itse pääse hoitamaan avioliiton esteiden tutkintaa, he voivat pyytää lomakkeen täytettäväksi. Tällöin kahden ihmisen tulee todistaa kihlakumppanien allekirjoitukset oikeiksi

Jos toinen kihlakumppaneista ei ole esteiden tutkijan rekisterissä, esteiden tutkija hankkii hänestä tarvittavat rekisteritiedot.

Kihlakumppanit saavat esteiden tutkijalta oikeusministeriön julkaiseman esitteen avioliiton oikeudellisista vaikutuksista. 

Seurakunnan jäsenten avioliittoaikomus luetaan eli kuulutetaan yleensä jumalanpalveluksessa. Lukeminen ei ole pakollista, kuten ei luonnollisesti julkaiseminen Esse-lehdessäkään. Kauniiseen perinteeseen kuuluu, että kihlakumppanit, usein myös lähimmät sukulaiset, ovat läsnä tässä jumalanpalveluksessa. 

Seitsemän päivän kuluttua kihlaparille annetaan todistus toimitetusta avioliiton esteiden tutkinnasta. Tämän vihittävät toimittavat vihkijälle. Ilman todistusta vihkijä ei saa vihkiä. Todistus avioliiton esteiden tutkinnasta on voimassa neljä kuukautta. 

Sukunimen valinta

Ennen vihkimistä vihkijälle ilmoitetaan, millainen tulee olemaan perheen sukunimikäytäntö.
 
Vaihtoehtoina ovat seuraavat:
1) Kumpikin säilyttää sen nimen, joka hänellä oli ennen vihkimistä.
2) Yhteiseksi sukunimeksi valitaan miehen sukunimi - se nimi joka miehellä oli naimattomana ollessaan viimeksi. 
3) Yhteiseksi nimeksi valitaan naisen sukunimi - se nimi joka naisella oli naimattomana ollessaan viimeksi.
4) Yhteiseksi nimeksi valitaan joko miehen tai naisen sukunimi ja se jonka sukunimi muuttuu, ottaa tämän nimen edellä käytettäväksi henkilökohtaiseen käyttöönsä oman sukunimensä. 

Kihlakumppaneille annetaan esteiden tutkinnan yhteydessä puolison ja lasten sukunimen valintaa koskeva esite. On huomattava, että valittu sukunimi tulee myös yhteisten lasten sukunimeksi.