Aikamme tietotulvassa kirkko kertoo itsestään liian vähän. Se tekee paljon hyvää työtä, mutta tekee sen liian hiljaisesti. Aikoinaan kirkko tuli enemmän ihmisten keskelle, tuli kylään ja auttoi elämään arjen elämää. Seurakunta opasti lähimmäisrakkauteen. Nykypäivänkin ihmisen pitää päästä kokemaan, että sana muuttuu lihaksi, toiminnaksi ja että kirkko on pienen ihmisen puolella.

Suku ja perhe toimivat ensisijaisesti kristillisten arvojen välittäjänä. Monet kirkolliset järjestöt auttavat välittämään sanomaa Jumalasta ja tasoittavat sitä tietä, jolla ihminen löytää paikkansa seurakunnassa. Jumalan voi löytää omasta elämästä. Aikoinaan sain katsella ja kokea, kuinka äiti rukoili ahdistuksessa ja kuinka Jumala auttoi. Hän auttaa ylhäältä ja myös sen kautta, että ihminen pystyy itse tarttumaan ongelmiin. Hän auttaa rauhoittumaan kriiseissä. Pappien tulee pitää Sanaa puhtaana. Luottamushenkilöt auttavat kohdentamaan palvelutarvetta. Toimitaan sanomamme mukaan.

Kaupunkiyhteisössä ei ole sellaista toisensa tuntemisen tasoa kuin kyläyhteisössä. Kristillinen tapakulttuuri ei usein tue yksilöä niin välittömästi. Seurakunnan pitää vastaanottaa yksilö. Kirkon kivittäjiä on tällä hetkellä paljon; siksi on mielestäni entistä tärkeämpää tulla esille ja kertoa seurakunnan olemuksesta ja toiminnasta.

 

  

Kolmiyhteisestä Jumalasta vieraantuneiden tavoittaminen on seurakunnan ydinkysymys eli perusongelma. Monet eivät tunne seurakuntaa eivätkä tahdo kuulua siihen. Ihmiset kokevat, etteivät saa seurakunnalta mitään. Tarvitaan kokoavaa toimintaa ja lisää suvaitsevaisuutta, kirkon ovet auki. Erityisen huolestuttavaa on se, että useissa kirkkoon kuuluvissa perheissä jätetään lapsi kastamatta, jotta hän myöhemmin saa itse ratkaista suhteensa uskontoon.

Seurakunnan kerhotoiminta on ollut minulle avainasemassa. Erilaisten kerhojen ja leiritoiminnan kautta avautuu kristillisen kasvatuksen tukimuodot. Leirit ovat olleet minulle porttina seurakunnan toimintaan. Nuorena aikuisena minulla oli seurakunnan toimintaan osallistumisen janassa iso aukko, mutta omien lasten myötä kiinnostus taas heräsi. Kaipaan nykyään hiljaisuuden suvantoa, rauhan tavoittelua.

Pyhien toimitusten arvostuksen nosto olisi tärkeä. Se auttaisi tavoittamaan ihmisiä sekä kohtaamaan heitä, kun heillä on avoin mieli vastaanottaa evankeliumia. Samalla he kokevat, että seurakunta ottaa heidät vastaan.

Meillä on Jussi Talasniemi perhepappina. Mielestäni seurakunnan pitäisikin sitouttaa työntekijöitään paremmin, jotta esim. kerhonohjaajat ja papit paremmin pysyisivät töissä samalla seurakunnalla ja syntyisi jatkuvuutta henkilösiteissä, niin kuin perhepappisysteemissä.

 

 

Seurakunnan tämän hetken konstit kuten ruoka-apu, diakonia- ja lähetystyö ovat ihan hyviä keinoja tavoittaa ihmisiä. Ensisijaista on kohdata ihmisiä Jumalan luomina. Vatsan kautta ihminen tajuaa, että Jumala välittää. Ystäväpiirissäni on sellaisia, jotka ovat löytäneet tiensä seurakuntaan tällä tavoin. Juuri lähetystyössä ihmiset tajuavat, että kristinusko ei ole ”huuhaajuttu”.

Jumala on kaikkialla. Hänen läsnäolonsa voi tuntea esim. messussa ja Raamattua lukemalla. Olen itse ruvennut lukemaan Raamattua, kun joku väitti siitä jotain ihan hassua. Se sai minut myös tulemaan jumalanpalvelukseen.

Ihmisten kuuluminen kansankirkkoon on oikeastaan perinne. Kaupunkiyhteisössä kirkolla on oma virkansa. Se kokoaa vapaaehtoistyöhön, esim. Saapas-toimintaan. Tarvitaan seurakunnan ulostuloa toreille ihmisten pariin.

 

 

  
 

Vaikuttaa siltä, että ihmisten tietoisuus omankin seurakunnan toiminnasta on hyvin hutera. Syytä on myös meissä aktiiviseurakuntalaisissa. On helppo olla kristitty ja tunnustaa värinsä kirkon seinien sisäpuolella, mutta muualla se on vaikeampaa. Tein jonkin verran vaalityötä läheisessä kauppakeskuksessa ja siellä oma ja kirkon uskottavuus oli aika heikoilla.

On tärkeää olla kristittynä omana itsenään: aito minä. Värit kuuluvat elämään pukeutumisessakin. Kirkko on lepopaikka stressaantuneelle ihmiselle juuri meidän kaupunkioloissamme.

Ajattelen, että perhejuhlien ohella usein vastoinkäymiset ajavat ihmisen kirkkoon. Hän tulee, hänelle on tilaa ja hänet otetaan vastaan.

Miten seurakunta voi saada aikaan sen, että ihmisten sydämissä syttyy uskoa ja rakkautta?

Seurakunta on Kristuksen ruumis. Sen täytyy olla siis enemmän kuin pelkkä näkyvä seurakuntaorganisaatio. Koko maailman kaikki kirkot ovat tätä Kristuksen ruumista. Hänhän sanoo: "Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy" (Joh. 15:16). Perheiden ja sukujen kautta usko ja rukoukset ovat kantaneet sukupolvesta toiseen. Koulun uskonnonopetus tuottaa hedelmiä silloin, kun kylvetty siemen itää. Kutsu tulee elämään ja Jumala tulee lähelle silloin, kun hänen aikansa on. Se on Jumalan armoa, että meitä herätellään.

Kirkko on keskellä kylää. Seurakunnassamme on laaja maallikkovastuu: meille on uskottu paljon tehtäviä. Sain aikanaan kutsun tulla kaatamaan teetä. Koin luottamusta, sain tulla rukouspalveluun ja ehtoollisavustajaksi. Minuun luotettiin niin paljon, että sain mennä rukoilemaan toisen puolesta. Seurakunnan pitää kutsua ja pyytää erilaisiin tehtäviin. Usein meillä on kaupunkioloissa helpompi sitoutua lyhytaikaisiin tehtäviin ja uskon, että Espoonlahdessakin on monenlaista vapaaehtoistyötä tarjolla. Seurakuntalaisia pitää myös varustaa ja opettaa esim. Alfa-kursseilla. Siinä on työntekijöiden vastuu.

 

 

Onko Jumalasta vieraantuneita vai kirkosta vieraantuneita? Ovatko he niitä, jotka eivät käy kirkossa? Onko Jumala vain kirkossa? Ehkä ihmiset eivät koe kirkkoa omakseen. Ihmisillä on halu ja taito tehdä hyvää. Ehkä kirkko tarvitsee aktiivisempaa otetta. Onko sunnuntaiaamu klo 10 oikea aika jumalanpalvelukselle?

Ihmisten pitää päästä kokemaan, että kirkko on heidän puolellaan. Armoa ja yhdessäoloa ei voi ylhäältä sanella. Vastaavatko seurakunnan työmuodot siihen, missä ihmiset ovat?

Jumalasta on vaikeaa puhua. Hän on käsityskykymme ulkopuolella. Tärkein on armo ja rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa. Tahdon olla myötävaikuttamassa tässä viitekehyksessä.

Kaupunkiyhteisössä seurakunnan pitää välittää pyhyyden kokemuksia, lepoa ja rauhaa. Ihmiset kaipaavat sitä, ettei tarvitse suorittaa, vaan saa olla. Hengellisyys, Jumalan Sana ja pyhyys ovat seurakunnan erityisala. Seurakunnassa on vaihtoehtoja osallistumiseen.