Lähimmäispalvelu

Lähimmäispalvelu on kristillisestä rakkaudesta lähtevää halua tukea toista ihmistä, kulkea hänen rinnallaan erilaisissa elämäntilanteissa, ystävänä olemista. Usein se on kuuntelemista ja keskustelua, ehkä saattajana tai asiointiapuna olemista tai auttamista käytännön asioissa kuten ulkoilussa ja lehtien lukemisessa.

Lähimmäistä voi kaivata niin kotona kuin laitoksessakin asuva. Tarkoituksena on tuoda virkistystä, vaihtelua ja turvallisuutta sellaisen ihmisen elämään, jonka liikkuminen on rajoittunutta vanhuuden, sairauden tai vamman vuoksi tai jolla on muuten vaikeuksia luoda kontakteja muihin ihmisiin.

Lähimmäispalvelu on vapaaehtoistoimintaa, josta ei makseta palkkaa. Lähimmäisen tehtäviin ei kuulu kodinhoito, esimerkiksi siivous, eivätkä sairaanhoidolliset tehtävät.


Lähimmäispalvelussa toimiville järjestetään koulutusta ja virkistystä
sekä vertaistukiryhmän että henkilökohtaista diakoniatyöntekijän tukea.

Jos olet kiinnostunut toiminnasta, ota yhteyttä
diakoni Ulla Auviseen, p. 040 572 5344 tai 09 8050 3928, ulla.auvinen(ät)evl.fi


Lähimmäispalvelun peruskurssi

Lähimmäispalvelun peruskurssi järjestetään kaksi kertaa vuodessa.
Kurssimaksu on 10 euroa. Kurssille osallistuminen ei vielä sido tehtävään.

- - - - - - - - -

Lähimmäispalvelun peruskurssi kevätkaudella 2012


Diakonian vapaaehtoistyöstä uutta sisältöä elämään!

Onko sinulla aikaa tunti, kaksi viikossa?

Sinua tarvitaan mm.
juttukaveriksi yksinäiselle, ulkoiluavuksi tai kaveriksi maahanmuuttajalle.

Lähimmäispalvelun peruskurssi järjestetään kolmepäiväisenä
lauantaina 3.3.,  keskiviikkona 7.3. ja 14.3.
Olarin kappelissa, Kuunkehrä 4.

Kurssille voit tulla tutustumaan lähimmäispalveluun ja pohtimaan omia ajatuksia aiheesta.
Kurssimaksu 10€.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset 10.2. mennessä
Katja Karvinen p. 040 773 8715 tai katja.karvinen(ät)evl.fi